Walter Ahlströmin säätiö

Katso säätiön tarina historiasta tulevaisuuden

Video Thumbnail

Walter Ahlström syntyi vuonna 1875. Hän toimi A. Ahlström Oy:n pääjohtajana vuosina 1907–1931, jolloin yhtiö toimi pääasiallisesti metsäteollisuudessa. Walter Ahlström ymmärsi varhain tutkimus- ja kehitystyön merkityksen maamme teollisuuden kilpailukyvylle. Hän perusti Walter Ahlströmin säätiön vuonna 1926 tukemaan nuorten diplomi-insinöörien jatkokoulutusta.

Säätiö jakaa vuosittain apurahoja ansioituneille nuorille puunjalostusteollisuuden, sähkötekniikan, voimatalouden ja metalliteollisuuden aloilla. Hakijalla tulee olla akateeminen loppututkinto ja hakijan tulee olla alla 35-vuotias. Lisäksi hakijalla tulee olla suomalainen henkilötunnus.

Viime vuosina säätiö on keskittynyt tukemaan väitöskirjatöitä kannustinapurahojen muodossa. Säätiön kautta on mahdollista saada tukea myös matkoihin kansainvälisiin tutkijakokouksiin sekä tutkijavierailuihin kansainvälisissä tutkimuslaitoksissa. Lisäksi säätiö on mukana Tutkijat maailmalle -ohjelmassa.

Lue säännöt (pdf)

A. Ahlströmin historiallinen arkisto: Nuori ylioppilas Walter Ahlström keuhkojaan hoidattamassa parantolamatkalla Norjan Tonsaasenissa 30.7.1896. Walterin isä Antti Ahlström oli kuollut vain kaksi kuukautta aiemmin. Walter joutui hylkäämään haaveet insinööriopinnoista ja astumaan perheyhtiön palvelukseen.

Erityisprojektit

Kaikessa säätiön rahoittamissa kohteissa korostetaan tutkimuskohteiden ja -tulosten laajaa hyödynnettävyyttä suomalaisessa teollisuudessa ja elinkeinoelämässä.

Säätiön rahoituksella halutaan tukea korketasoista tutkimusta ja erityisesti tutkimuspolkuja, jotka johtavat myös innovaatioihin.

Kannustinapurahojen ja Tutkijat maailmalle- ohjelmassa jaettavien apurahojen lisäksi apurahoja voidaan myöntää myös muihin kansainvälisesti korkeatasoisiin ja tulosten hyödyntämistä edistäviin kohteisiin. Näitä voivat eri toimijat ehdottaa vapaamuotoisesti ilman ennalta suunniteltuja hakuja.

Lisäteitoja saat säätiön asiamiehiltä: info@walterahlstrom.fi.

Lähteet

Pääkuva: A. Ahlströmin historiallinen arkisto – Isotalon konttorihuone vuonna 1906. Vasemmalta Leon Berslin, Walter Ahlström, Rafael Ahlström, Kalle Råberg, William Harju ja Otto Savela.