Lahjoitukset
Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle.
Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
”Olemme Walter Ahlströmin säätiössä jo sukupolvien ajan tukeneet visionääristä työtä Suomen teollisuuden ja tulevaisuuden hyväksi. Nyt Suomella ja maailmalla on vain parikymmentä vuotta aikaa teollisen transformaation tarvitseman teknologian kehittämiseen ja markkinoiden luomiseen, jotta luonnon saastuminen ja luonnonvarojen ylikulutus saadaan pysäytettyä ajoissa. Aallolla on ratkaisujen löytämisessä tärkeä rooli, ja siksi halusimme vauhdittaa työtä lahjoituksella”, sanoo Walter Ahlströmin säätiön hallituksen puheenjohtaja Markku Wilenius.
Lahjoitusprofessuuri sijoittuu Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakouluun, ja se vahvistaa erityisesti teollisen tuotannon opetusta ja tutkimusta energia- ja konetekniikan alueella. Professuurin ytimessä on vahva kestävyyden ymmärrys ja integrointi osaksi teollista tuotantoa ja kilpailukykyistä teollisuutta.
Professuuri tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta House of Energy – osaamiskeskusta, joka kokoaa yhteen Aalto-yliopiston energiaan liittyvän opetuksen ja tutkimuksen. Osaamiskeskuksen tärkein tavoite on vauhdittaa kestävää energiamurrosta. Lue lisää lahjoituksesta Aalto-yliopiston sivuilta.
Tiedotteet
Suomalaiset säätiöt pelastavat Harkovan yliopiston sähkökatkoilta – lahjoitus varmistaa 15 000 opiskelijan arjen jatkumisen Ukrainan sodan keskellä
Walter Ahlströmin ja Runar Bäckströmin säätiöiden 73 000 euron lahjoitus turvaa Ukrainan Harkovan yliopiston toimintaa sodan keskellä, kun Venäjän hyökkäys uhkaa vakavasti maan energiainfrastruktuuria.
Ole mukana tukemassa ansioituneita tutkijoita
Ota yhteyttä säätiön asiamieheen, jos harkitsette lahjoituksen tekemistä tai varojen testamenttaamista puunjalostusteollisuuden, sähkötekniikan, voimatalouden tai metalliteollisuuden alan hyväksi. Saadut lahjoitusvarat liitetään säätiön sijoitusomaisuuteen, jota säätiö hoitaa omien sääntöjensä ja sijoitusohjeidensa mukaisesti.
Lahjoituksin saadut rahat on käytettävissä säätiön sääntöjen mukaisesti tieteen ja tutkimuksen tukemiseen. Lahjoittaja voi toivoa lahjoituksen ohjaamisesta yhdelle määrätyistä tieteenaloista. Yksittäiset apurahapäätökset näiden alueiden sisällä tekee säätiön hallitus.